keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Juhlarahan kääntöpuolella piilee vain laiskuutta ja typeryyttä



”Kansakunnan sivistyneisyys punnitaan sillä, kuinka se pystyy käsittelemään omaa historiaansa.” (Tapio Yli-Viikari, HS)

"En ollut tietoinen siitä, kumpi kuvassa ampuu. Nyt olen kuullut, että he olivat valkoisia." (Ilkka Suppanen, Yle)

Näin totesivat juhlarahalautakunnan puheenjohtaja, professori Tapio Yli-Viikari ja kolikon suunnittelija, arkkitehti ja sisustussuunnittelija Ilkka Suppanen, kun keskustelumyrsky nousi juhlarahasta nopeammin kun raekuuro keväisessä Suomessa.

Käynnissä oleva juhlarahakalaasi ei mittaa eikä punnitse kansakunnan sivistyneisyyttä, vaan tilaajan ja suunnittelijan laiskuutta ja piittaamattomuutta. Lisäksi ihmetyttää yksisilmäinen maailman havainnointi, jossa kansakunnan suuret haasteet on tarkoitus esittää kolikoissa ihmiskohtaloiden muodossa, kun taas suuret saavutukset suomalaisen rakennustaiteen merkkiteoksin. Siitäkin huolimatta, että suunnittelija on koulutukseltaan arkkitehti ja sisustussuunnittelija, olisi toivonut hieman laajempaa yhteiskunnallisten ilmiöiden hallintaa. On maltillisestikin ajateltuna vaikea löytää dialogia sisällissodan teloituskuvan ja Olympiastadionin tornia esittävän kolikon kääntöpuolen välillä. 

Viiden kolikon sarjassa on muitakin hyvin epäloogisia tulkintoja yhteiskuntamme historiasta. Kahdessa eri kolikossa on kuvattu muun muassa rakennemuutos ja pakettipelto, jotka ovat toistensa syy ja seuraus. Puhumattakaan globaalista oikeudenmukaisuuden teemasta, joka on kuvitettu 3-vuotiaan mereen hukkuneen A(y)lan Kurdin kuvalla. Mitä kyseinen tapahtuma kertoo globaalista oikeudenmukaisuudesta suomalaisessa juhlarahassa? No ratkaisuna suunnittelija tarjoaa kyseisen kolikon kääntöpuolelle kuvaa keskustakirjastosta. Rakennemuutoksesta kertovassa kolikossa Suppanen kaavaili saavutusta kuvaamaan huvilateltan. Pakettipeltoa kuvaavan kolikon kääntöpuolella on puolestaan Espoon Otaniemen Teknillisen korkeakoulun kampus. Sotalapsia esittelevän juhlarahan saavutuspuolelle oli tarkoitus lyödä Merikosken voimalaitoksen kuva.

Suppanen kertoi mediassa, että hän halusi tuoda juhlarahassa esille kansainvälisen maailman. Suppanen totesi ilta-Sanomissa, että viimeisen 20 vuoden aikana oikeudenmukaisuus on ollut haaste ja ongelmat eivät ole enää Suomen rajojen sisäpuolella. Ottamatta kantaa mereen hukkuneen pojan tarinaan sen enempää, oikeudenmukaisuudessa on ollut kyllä haasteita kansallisella ja globaalilla tasolla koko itsenäisyytemme ajan. Ja niitä on myös ratkottu. Ei pelkästään viimeisen 20 vuoden aikana. 

Suomi on ollut monessa edelläkävijä. Äitiysavustuslaki vuodelta 1937 on yksi syy, miksi Suomessa lapsi- ja äitikuolleisuus ovat jo pitkään olleet maailman pienimpiä. Tällä alueella äitiyspakkaus on edelleen ainutlaatuinen. Lisäksi olisi joskus hyvä muistaa, että Suomella on maine puolueettomana ja sovittelevana kumppanina maailmalla. Helvi Sipilän ansiosta perustettiin YK:n naisten kehitysrahasto UNIFEM (UN Women). Helsingissä pidettiin myös 40 vuotta sitten Etyk, jossa tapasivat Euroopan turvallisuudesta huolissaan olevat valtionpäämiehet. Euroopan turvallisuus on edelleen ajankohtainen aihe, eli ei Suomi nyt aivan sisäänpäin kääntynyt ennenkään ole ollut. Kolikkoa olisi voinut siis ehkä miettiä myös yhteiskunnallisten ongelmien selättämisen kautta hieman laajemminkin. Koko suomalaisen hyvinvointivaltion historia ja poliittinen konsensus hyvinvoinnin suhteen on ainakin minulle suurempi ihme kuin Olympiastadionin torni tai huvilateltta.

On erityistä, että suunnittelijalla ei riitä kiinnostus historiaan ja yhteiskunnallisten ilmiöiden pohtimiseen ja tutkimiseen. Varsinkin kun on kyseessä asetuksella säädetty juhlarahan suunnittelu ja lyöminen. Kyse ei ole siis mistään näpertelystä, vaan myös oikeudellisesta toimenpiteestä. Suppanen kertoi mediassa, että hän oli saanut miltei vapaat kädet suunnitteluun. Yleensä tällaisissa tapauksissa suunnittelija ymmärtää työnsä perspektiivin ja käyttää nöyrästi tarvittaessa asiantuntijoita, jotta toimeksianto toteutuu tavoitteiden mukaisesti. Tai sitten suunnittelija lukee ja perehtyy asioiden ja ilmiöiden taustoihin. Tällä kertaa rima on nähtävästi asetettu peruskoulun yhteiskuntaopin ja historian kirjan tasolle, ja akateemiset asiantuntijat sivuutettu. 

Kolikoissa kuvataan muun muassa Ruotsiin lähetettyjä sotalapsia, maaseudun tyhjenemistä, rakennemuutosta ja pakolaiskriisiä. Sinänsä aiheissa ei ole mitään vikaa, vaan käsittelytavassa. Ei ole ymmärretty historiallisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden suhteita ja mahdollisia todellisia kansakuntaa koossa pitäviä voimia ja voimannäytteitä. Historian ymmärtämisellä ja tulkinnalla rakennetaan parempaa huomista. 

Rahapajan tiedotteessa todetaan, että juhlaraha kuvaa sisäistä selviytymistä. Onko teloitus sisäinen selviytymistarina? Toki teloituskuvia löytyy myös taidehistoriasta, esimerkiksi Francisco de Goyan kuuluisa historiamaalaus "Toukokuun kolmas 1808". Mutta kyse onkin tapahtuman representaatiosta. Miten esittää kansallinen tarina kansakunnan muistista? Millaisiksi merkityksiksi kyseiset kuvat rakentuvat? Ja miten nämä kuvat vahvistavat kansakunnan tai yksilöiden identiteettiä?

Minua ei niinkään hätkäyttäneet yksittäiset ja perusteettomat kuvavalinnat, vaan koko kolikkosarjan ristiriitaiset vastinparit. Nimenomaan inhimillisten kärsimysten ja saavutusta kuvaavien rakennusten dialogi.

Tämän juhlarahan suunnitteluprosessissa on käytetty koulutettujen ihmisten voimavaroja ja ammattitaitoa, ministeriön virkamiesten työtunteja asetuksen säätämiseen – yhteiskunnan varoja. En edes viitsi laskea projektissa mukana olleiden ihmisten koulutuksen ja palkkojen hintaa yhteiskunnalle, jonka lopputuloksen sabotoi laiskuus, typeryys ja ylimielisyys.

Ehkä olemme juopuneet maamme historiasta 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja käyttäydymme kuin kännikalat firman pikkujouluissa, jossa haluamme kerrankin puhua suumme puhtaaksi: lopputuloksena on vain epäuskottava tarina teloituksesta pakettipellolle ja sieltä Otaniemen kautta huvilatelttaan.









0 kommenttia:

Lähetä kommentti